Oleminen luonnossa on elämäntapa, ja hyvinvoinnin juuret syvällä maaperässä

Kuvataidediplomin aihe oli Luontosuhteeni juuret. Jatkoin aiheen työstämisen jälkeen matkaa tuntureiden toiselle puolelle ja opiskelin erä- ja luonto-oppaaksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa saadakseni niin luottamusta kuin kokemuksia erä- ja retkeilytaitoihini. Ihastuin Inarijärven alueeseen ja maastoon, tutkiessa karttoja kiinnostuin saamen kielestä ja kulttuurista. Opiskelin pohjoissaamen kieltä ja kulttuuria, jolloin paikallistuntemus syventyi entisestään. Useiden vuosien ja vihmovien  tunturituulien voimakkuuden, vesistöjen laajuuden, kilometri toisen pitkospuilla kulkemisen, upottavien jänkien toteamisen jälkeen muutin Lapin pääkaupunkiin opiskelemaan terveydenhuoltoalalle. Vilkkaimpana opiskeluaikana ei rinkka noussut selkään enää totutuille reissuille, vaan tilalle tulivat aamu- tai iltapalat nuotiolla, lenkit suuntautuivat virtaavien vetten ääreen, tulipaikoille ja maisemakohtiin  sekä nuku yö ulkona -teemalla yksittäisiin makuupussiöihin laavulla tai riippumatossa. 

Viimeistään terveydenhoitajaopintojen aikana retkeilyharrastuksesta ja luonnossa olemisesta oli muodostunut elämäntapa. Jo aiemmin olin ymmärtänyt itseni ulkoilmaihmiseksi, joka heräsi eloon vasta, kun poikittain viskova vesisade sai nostamaan kaulusta ja kiristämään hupunnyörejä. Luontoarvojen pohdiskelu oli tuttua opinnäytetyössä. Sen aiheeksi muodostui luontolähtöiset menetelmät toimintakyvyn ja osallisuuden lisääjinä eli käsittelimme työssämme luontohoivaa hoitotyön menetelmänä. Kehitimme opiskelukaverin kanssa mettäterapia-menetelmästä mettähoivan. 

Luontointerventiot tuottavat muutoksia fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa hyvinvoinnissa, joka koetaan erityisesti kokemuksellisena hyvinvointina. Niin ihmisen kuin luonnon hyvinvointi tai pahoinvointi kulkee käsi kädessä. Luonnon monimuotoisuus tukee ihmistä ongelmatilanteissa ja tuo joustavuutta (Green Care Finland). Ekopsykologisen ajattelun näkökulmasta ihmisen hyvinvointi ei rajoitu joko mielensisäisiin tekijöihin tai sosiaalisiin suhteisiin, vaan ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat saman kolikon eri puolia.

En arjessani ajattele kuinka syvällä maaperässä juuret kulloinkin ovat enkä aina muista työntää varpaitani lämpimään multaan, mutta huomaan olotilassani ärtymystä ja irrallaan olon tunnetta silloin, kun en ole päässyt tuntemaan auringonvaloa tai pakkasen purevuutta kasvoilla, haistamaan sateen jälkeistä metsäpolkua, hengittämään happirikasta ilmaa, koskemaan männynrungon rosoista kaarnaa tai seuraamaan oravan hyppelyä oksistossa. Toisinaan hengitystekniikan harjoittelu levollisuuden tunteen saavuttamiseksi on vaikuttava kokemus parrakkaiden kuusipuiden keskellä. Olen vaikuttunut sen tehosta! 

Lähden spontaanisti nuotion ääreen ja luontopaikoille päiväkahvi-teehetkille. Varsinaisilla vaelluksilla käyn suunnilleen vuosittain. Päivittäin havainnoin säätä ja seuraan pihapiirin lintuja ja muita eläimiä.
Luonddus - meahccis ( luonnossa - mettässä) on olotila olla kotona. Kirjoitan, että muistaisin. Tervetuloa seuraamaan, kokemaan ja keskustelemaan matkassani!